Pitäisikö filosofian opetusta kouluissa lisätä?

Lapsuudessa opittujen, vai voisiko sanoa perittyjen, asenteiden muuttaminen on vaikeaa. Sen on saanut huomata suomalaisessa yhteiskunnassa Perussuomalaisten eduskuntavaalijytkyn ja presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle nousseen Pekka Haaviston menestyksen myötä. Tällä hetkellä lähes kaikissa keskusteluissa, joita presidentinvaaleista kuulee sivukorvalla lounaspaikoissa tai lukee internetin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa, on keskustelun kärkenä homoseksuaalisuus. Aika ei kuulemma ole kypsä homopresidentille.

Aikako se siis on, joka muuttaa minunkin ajatteluani ja muokkaa asenteitani? Pitäisikö istua nurkkaan jalat ristissä ja odottaa valaistumista? Olen kyllä kuullut sanonnan, jonka mukaan vanhuus olisi viisautta, mikä kyllä heittää isohkon kysymysmerkin sanan viisaus ylle. Mitä ihmettä se viisaus oikein on, jos esimerkiksi vielä keski-iässä ja sen jälkeenkin ihminen kantaa lapsuudessa opittuja asenteita kyseenalaistamatta niitä? Elämme sivistysvaltiossa, jossa koulutus on huippuluokkaa, mutta vieläkään mikään taho ennen yliopistoa ei ilmeisesti riittävästi opeta ihmistä ajattelemaan vapaasti. Vapaassa ajattelussa on se hyvä puoli, että ihminen voi johonkin johtopäätökseen tullessaan tiedostaa sen, miten on milloinkin johtopäätökseensä tullut. Ei tarvitsisi vain todeta, että näin on, koska näin on.

Pyrkimys edistää suvaitsevaisuutta yhteiskunnassa on vain yksi syy, miksi filosofian opetusta olisi hyödyllistä lisätä. Voidaan myös ajatella, että jokaisen meistä tulisi oppia kyseenalaistamaan ja tulkitsemaan edes hieman merkityksiä, kun erilaista kaupallista ynnä muuta propagandaa pusketaan kaikkien mahdollisten medioiden kautta ja esimerkiksi sosiaalinen media jakaa eri asioista vääriäkin käsityksiä eteenpäin valon nopeudella.

Tieto lisää ehkä tuskaa, mutta oman elämänfilosofiansa tiedostaminen helpottaa ymmärtämään elämää, ihmisiä ja ilmiöitä. Ihminen pelkää sitä, mitä ei ymmärrä.

2 kommenttia artikkeliin “Pitäisikö filosofian opetusta kouluissa lisätä?”
  1. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Päivää!
    Oletko muuten Apalan huonetta ja sukua? Jos et ole, en kerro juttuja Sulosta.
    Suodattaminen on päivän sana. Kaikenlaista informaatiota pursuaa joka tuutista, joten ihmisen pitää tietää, kuka minä olen. Kun miettii arvonsa ja vakaumuksensa, osaa käyttäytyä eri tilanteissa. Filosofeilla, elleivät he olleet matemaatikkoja, oli yleensä karu kohtalo.
    T. Hessu K.

  2. avatar Kimmo Kautio sanoo:

    Tyrvännön Kautioita ollaan. Hetken jo ihmettelin, kun ei soita kelloja, vaikka isoisä olikin Sulo Kautio, mutta selvisipä tämäkin tässä juuri.

Jätä kommentti

css.php