Y-sukupolvi ja nuorten yhteiskuntatakuu

Nuorten yhteiskuntatakuu -työryhmän raportti 15.3.2012 näyttää nostaneen esille monia tärkeitä kysymyksiä nuorten syrjäytymiseen liittyen ja mikäli työryhmän ehdotuksista saadaan aikaan edes jotakin konkreettista ja toimivaa, niin suunta on niin sanotusti ”ihan ok”. Erityisen ilahduttavaa on se, että työhallinnossa ollaan herätty siihen, että keppi ei välttämättä olekaan se toimivin keino ja nuorten yhteishakupakkoa ehdotetaan osittain purettavaksi. Lisäksi TEM:n ylijohtaja Tuija Oivokin totesi tiedotustilaisuuden puheenvuorossaan, että työharjoittelun ei ole tarkoitus olla orjatyön muoto, joten positiivisia asioita on senkin suhteen ilmassa.

 

Itseäni jäi kuitenkin häiritsemään kovasti se seikka, että eräs oleellinen näkökulma asiaan näyttäisi unohtuneen pohdinnoista tai ainakin sen suhteen on jääty vaille vastauksia. Kyse on siis tästä paljon puhutusta Y-sukupolvesta, eli meistä 1980-95-syntyneistä, joiden ajatukset hyvästä (työ)elämästä ovat varsin erilaisia verrattuna vaikkapa suurten ikäluokkien ajatteluun. Nuorten ääntä toki kartoittettiin nettikyselyllä, jossa kerättiin mielipiteitä koulutus- ja työelämäsiirtymiin. Y-sukupolven näkemys itse työelämästä mahdollisena syyllisenä syrjäytymiskehitykseen kuitenkin loistaa poissaolollaan. Työelämän laadun odottaisi olevan suuremmassa roolissa tässä tärkeässä asiassa. Lisäksi raporteissa sivuutetaan se tosiasia, minkä voi rivien välistä lukea, eli suomalainen peruskoulutus tuottaa kyllä hyvää yleissivistystä, mutta aivan arkisilla ja jokapäiväisillä tiedoilla ja taidoilla se ei ilmeisestikään lapsiamme ja nuoriamme valmista elämään tässä yhteiskunnassa. Mikäli työnantajien näkökulmasta nuorten palkkaamiskynnystä nostavat todellakin nimenomaan puutteelliset työelämätiedot ja -taidot, niin äkkiseltään kuvittelisi olevan järkevää ulottaa tällaisten taitojen opetusta entistä vahvemmin oppivelvollisuuden piiriin, jolloin ammatillisen koulutuksen puute ei muodostuisi niin ratkaisevaksi.

 

Itsekin Y-sukupolven edustajana haluaisin myös nostaa keskusteluun kysymyksen siitä, että miten paljon turhautuminen työelämän pinttyneisiin käytäntöihin ja paikoitellen heikkoon laatuun lisää niinsanottua syrjäytymistä? Ja ollaanko itseasiassa jatkuvasti lisääntyvän koulutuskeskeisyyden ansiosta ajauduttu siihen tilanteeseen, että nuoret alkavat moninpaikoin olla liian fiksuja siihen, että antaisivat ainutkertaisen elämänsä töille, joissa enemmän tai vähemmän kukoistaa sellainen älyllinen epärehellisyys, jolle olemme niin turtia ja josta emme jaksa edes yrittää virittää keskustelua? Esimeriksi tämä aikansa elänyt 925-kulttuuri, jossa tehdyn työn sijasta maksetaan läsnäolosta. Tästä virittelyksi seuraava blogipoiminta: http://neljasnaytos.wordpress.com/2012/03/20/kuukausipalkka-tunnista/

 

Henkilökohtaisesti uskon, että Y-sukupolven ajattelussa on yhä enemmän ja enemmän piirteitä ns. degrowth:sta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Degrowth), joka pitäisi ottaa huomioon, jos halutaan pitää kaikki tässä yhteiskunnassa mukana. Degrowth ei ehkä onnistu yhdessä maassa globaalissa kapitalismissa, mutta kyllä hyvinvointivaltiosta pitäisi löytyä korkean tason laajaa yhteisymmärrystä siitä, että työtä ja hyvinvointia jakamalla ja panostamalla taiteeseen, kulttuuriin, perheeseen ja yhteisöön, voidaan itseasiassa parantaa kilpailukykyä sillä ajatuksella, että onnellinen ihminen on tuottava ihminen. Tässä nimenomaan työelämän laatu ja usko ihmiseen ja yksilön kykyyn oppia tekemällä on avainasemassa. Kouluttamalla vaikka maailman tappiin ja saarnaamalla nuorille työelämän typeristä käytännöistä työpajoilla perustavaa laatua olevina totuuksina, voidaan toki saada lyhyellä tähtäimellä tuloksia, mutta ettei se olisi lopulta vain kehityksen jarruttamista?

5 kommenttia artikkeliin “Y-sukupolvi ja nuorten yhteiskuntatakuu”
  1. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Niinpä-niin. Työn pitäisi olla kivaa ,kevyttä, helppoa ja hyväpalkkaista. Voin sanoa että harvoja onnistaa saada tälläistä työtä. Olin 80-luvun lopulla työvoimahallinnossa töissä n 6 vuotta. Myös tuolloin olivat nuoret ja syrjäytyneet ns painopisteryhmänä, uskon että senkin jälkeen. Työhallinto tavitsisi toimissaan jatkuvuutta, mutta uusi ministeri haluaa aina jotain muutoksia toimiin ja tästä kärsii kentän työ. Lisksi en ole ollut kovinkaan vakuuttunut ministereiden pätevyydestä ko toimeen (Puhakka-Kanerva-Filatov) ja mitä niitä nyt onkaan ollut. Luulenpa,että nykyinen ministeri kokemuksensa perusteella pystyy vaikuttamaan nuorten tilanteeseen,varsinkin jos saa pääministerin tuen. Valitettavaa on vain Suomen työpaikkakato, pääministeri kantaa huolta puheissaan suomalaisten työstä, hallituksen toimet ovat toista. Olisi muuten mielenkiintoista tietää kuinka paljon työvoimasta on kulloinkin ns erityistoimenpiteiden piirisä (esim työllisyyskoulutuksessa-kunnan ja valtion määrä-aikaisissa työllisyystöissä yms). JA VIELÄ NUORILLE-OMATOIMISUUTTA TYÖ-JA KOULUTUSPAIKAN HAKUUN. Kukaan ei hae kotoa, ellei kyseessä ole todellinen virtuoosi.

    • avatar Kimmo Kautio sanoo:

      ”Työn pitäisi olla kivaa ,kevyttä, helppoa ja hyväpalkkaista. Voin sanoa että harvoja onnistaa saada tälläistä työtä.”

      Ei ole välttämättä kyse tästä. Työ saa olla haastavaa ja vaikka raskastakin, mutta sen pitäisi aidosti motivoida ja olla järkevästi organisoitua. Minusta työelämässä on niin paljon ummehtuneita käsityksiä, että tarvittaisiin isoa tuuletusta, jotta saataisiin nuoret kiinnostumaan ihan aidosti työstä työnä, eikä vain pakollisena pahana rahan takia. Työpaikoille tarvittaisiin inhimillisyyttä ja mahdollisuuksia järjestellä työtä yksilöllisesti, enemmän mahdollisuuksia liukuviin työaikoihin ja henkilökohtaisiin vapaisiin, jotta työstä ei muodostu este sosiaaliselle elämälle, perheen kanssa vietetylle ajalle tai harrastuksille. Ylipäänsä elämästä nauttimiselle.

      Ohessa mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä grafiikka, joka koostaa hienolla tavalla sitä, mihin kahdeksan tunnin työpäivä kuluu:
      http://infographiclist.files.wordpress.com/2011/12/hardlyworkingalookintolazinessattheworkplaceinfographic_4e5d2e3c013ad.jpg

      Edelliseen viitaten, kenen mielestä sellainen on hyvää elämää, missä työpäivä kaikkine siirtymineen ottaa 10 tuntia valveillaoloajasta joka päivä ja tekee muusta elämästä kiireistä ja stressaavaa, jos haluaisi edes yrittää elää terveellistä, virikkeellistä ja aktiivista elämää, johon kuuluvat työn ja kotitöiden ohella perheen ja sukulaisten yhteinen aika, kulttuuri, liikunta ja muu sosiaalinen elämä? Kuitenkin samat työt voisi ilmeisen monilla työpaikoilla tehdä 4-5 tunnissa…

  2. avatar marjaliisa vainio sanoo:

    Nyt en oikein ymmärrä tätä artikkelia täysin. Kun degrowth ajattelu ei ole kumoamassa kasvuun perustuvaa
    talousmallia, vaan tarjoamassa vaihtoehtoisia malleja nyky-yhteiskuntaan. Esimerkiksi kehittämällä työpajatoimintaa voitaisiin luoda lähtökohdat monimuotoiselle työlle.Tuttavapiirissäni on myös paljon työelämässä olevia joilla on lähtökohtana toisen asteen kaksoistutkinto , mutta jatkavat oppisopimuskoulutuksen kautta kolmanteen vaihtoehtoon. Tulevaisuuden suunnitelmissa on etsiytyä työpaikkaan joka sopii kulloiseenkin elämäntilanteeseen.. Sen ensimmäisen koulutuspaikan ei tarvitse olla lopullinen, mutta eri vaihtoehtojen löytäminen vaatii omaa aktiivisuutta ja halua hakemaan eri vaihtoehtoja omaan elämään. Kaikki lähtee
    itsestä.

  3. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Moro Kimmo!
    Voidaanko ajatella, että osa tästä ns. y-sukupolvesta vapaaehtoisesti valitsee askeesin ja itsensä kehittämisen. Tämä mahdollistuu pätkätöillä ja aktiivisella yhteiskunnan tukien käyttämisellä. Heitä voisi verrata entisaikojen nuoriin, jotka päätyivät luostareihin. Leipä oli turvattu miettimiseen. Oikeastaan heitä ei voi ajatella syrjäytyneinä.
    Sitten ovat nämä nuoret, jotka etsivät epätoivoisesti koulutus- tai työpaikkaa päästäkseen systeemiin kiinni. Miten heidät seulotaan elämäntapatyöttömistä?
    On myös pieni ryhmä nuoria, joiden lievää vammaisuutta ei peruskoulu ole kyennyt löytämään.
    Pitäisikö keskittyä keskimmäiseen ryhmään?

    Ajat ovat muuttuneet. Ennen nuoret pojat tekivät mitä duunia tahansa, jos siitä vähän maksettiin. Oli tarve saada auto, akka ja asunto. Järjestys saattoi vaihdella. Onkohan tämä mentaliteetti historiaa?
    Terv. Hessu K.

Paluuviitteet
Katso mitä muut sanovat...
  1. […] työn mielekkyys korostuu työtä koskevissa arvostuksissa; kaimani Hattulan puolelta on kirjoittanut tästä.) Ja kun sanon panostus, tarkoitan panostus. Pelkät lämpimät sanat eivät siis riitä, vaan […]



Jätä kommentti

css.php