Liikuntahalli Hattulaan!

Salibandyyn ja futsaliin sopivista liikuntatiloista on puutetta Hattulassa ja koko Hämeenlinnan seudulla. Osin korkeista salivuokrista johtuen esimerkiksi salibandyn harrastaminen saattaa maksaa juniori-ikäisille Hämeenlinnan seudulla pahimmillaan lähes tuhat euroa kaudessa. En tiedä riittääkö tämä arvio edes tätä nykyä? Paikalliset joukkueet joutuvat harjoittelemaan alamittaisissa saleissa tai käyttämään kalliita vuoroja täyteen buukatuissa halleissa Hämeenlinnassa.

Hattulassa on ollut suunnitelmia ja toiveita ilmassa omasta mitat täyttävästä hallista jo pidemmän aikaa. Ilmeisesti viimeisimpänä ajatuksena on ollut rakentaa halli pallokentän viereen, jossa se palvelisi myös pallokentän käyttäjiä pukuhuone- ja suihkutiloillaan. Takavuosien surkea päätös rakentaa Parolan lukion sali alimittaiseksi löytyy edestä jo nyt, alle kahdessakymmenessä vuodessa. Salibandy lienee harrastajien ja lisenssipelaajien määrissä mitaten kunnan tärkein laji, joten sen tarpeet ansaitsevat tulla kuulluiksi kunnan päättävissä elimissä. Viime vuosituhannen lopulla niitä ei haluttu kuulla tai ymmärtää.

Taloudellisesti rakentamisessa olisi varmasti omat haasteensa nykytilanteessa, mutta halli olisikin nähtävä investointina, joka kykenee maksamaan itsensä vuosien saatossa takaisin. Eikä pelkästään rahassa, vaan myös kuntalaisten terveydessä. Se ei siis ole rinnastettavissa peruspalveluiden loputtomiin rahareikiin, kun joku sitä kuitenkin yrittää. Jos Hattula haluaa pysyä itsenäisenä kuntana, sen on kyettävä myös kehittymään kestävästi, eikä tyydyttävä pelkästään peruspalveluiden pyörittämiseen. On myös kyettävä kantamaan kortensa kekoon koko seutua palvelevana itsenäisenä ja elinvoimaisena kuntana, eikä halvaantuneena väistämätöntä pitkittävänä kivenpyörittäjän kylänä.

Nettiadressin liikuntahallin saamiseksi Hattulaan on allekirjoittanut jo 300 ihmistä. Tutustu adressiin osoitteessa http://www.adressit.com/hattulaan_liikuntahalli

 

Kimmo Kautio

Kunnallisvaaliehdokas (vihr.)

Hattula

http://www.facebook.com/kunnollispolitiikkaa

 

2 kommenttia artikkeliin “Liikuntahalli Hattulaan!”
  1. Terve,

    yleisesti ottaen olen liikuntapaikkarakentamisen puolesta, mutta ihan kaikki mitat täyttävät areenat eivät vielä suinkaan ole täyteen buukattuja. Esimerkiksi Hauhon kaikki mitat täyttävä hieno sali on iltaisin jotain puolityhjän ja täysin tyhjän välillä, sillä Hauhon seudulla ei seuratoimintaa salibandyssa tai jalkapallossa ole. Olisikohan hattulalaisilla seuroilla halua tai tarvetta käyttää niitä vuoroja odotellessa omaa hallia?

    Jos, niin kannattaa olla yhteydessä tiloja vuokraavaan Liikuntahallit Oy:öön. Vuorot ovat liitoskuntien alueilla vieläpä halvempia kuin kantakaupungissa.

    • avatar Kimmo Kautio sanoo:

      Sinänsä ihan kannatettava ajatus. Itse en ole seuratoiminnassa mukana Hattulassa, joten en tiedä mitä tuosta ollaan täällä mieltä. Kuvittelisin, että ovat kuitenkin tietoisia Hauhon salin olemassaolosta. Matkahan ei talven pimeillä ja liukkailla ole niitä herkullisimpia, mutta toki on hyvinkin järkevällä etäisyydellä. Ongelma lienee ainakin mahdottomuus kulkea julkisilla kulkuneuvoilla.

      Pelikelpoinen halli pitäisi periaatteessa löytyä omalta paikkakunnalta, jos hattulalainen seura tulevaisuudessa pelaisi esimerkiksi salibandyssa miesten 2.divisioonaa, mutta toistaiseksi tämän suhteen ei taida olla suurempaa hätää. Pelikelpoinenhan ei oikein ole Hauhon salikaan, kun siinäkin on säästetty katsomotiloista, mutta se kelpaa toki turnausmuotoisiin peleihin.

Jätä kommentti

css.php