Keisarin punaiset vaatteet

Harvoin olen lukenut yhtä ylimielistä kirjoitusta, kuin minkä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) oli kirjoittanut Hämeen Sanomien mielipideosastoon lauantaina 23. helmikuuta. Sosiaalidemokraattien motiivi kaupunginjohtajan kelpoisuusehtojen heikentämiseksi on hänen mukaansa saada ”kovimmat nimet liikkeelle”. Tuleeko edes Iisakille itselleen äkkiseltään mieleen muitakin epäpäteviä hakijoita, kuin valituksi tullessaan Kiemunkin eduskuntaan heilauttava puoluetoveri Tarja Filatov? Älä suotta, Iisakki, vaivaudu vastaamaan, sillä et tietenkään halua tässä kohtaa spekuloida nimillä, sillä silloinhan puhuisit jonkun puolesta vastoin omaa henkilökohtaista etuasi. Sen sijaan voit vastata siihen, kuinka tyhmänä lukijoita pidät? Sinuna olisin hiljaa tai kertoisin rehellisesti sivulauseessa, että tottahan se eduskuntakin kiinnostaa. Toki on hyvä, että politiikka on edes tällä tavalla läpinäkyvää.

Kiemunki kirjoitti lehdessä myös, että muodollinen pätevyys edustaa vähäisintä roolia hyvää kaupunginjohtajaa valittaessa. Tässä yhteydessä voitaneen mainita, että Kiemunkilla riittääkin sitten suomalaisen työn ja oikeudenmukaisuuden kannattajana työnsarkaa Hämeenlinnassa enemmänkin, koska nykyisellään ylioppilas Filatovilla ei taitaisi muodollinen pätevyys riittää edes kaupungin hallinnoiman Työn paikka -hankkeen työhönvalmentajaksi. Pitäisiköhän tässä nyt innosta puhkuen ryhtyä odottelemaan uusia, alennettuja pätevyysvaatimuksia muussakin kaupungin rekrytoinnissa, jotta varmistutaan, että myös toimihenkilötasolle saadaan päteviä hakijoita, joiden tärkein meriitti ei ole se, mitä yliopiston pölyisissä saleissa on luettu vuosikausia sitten?

Kuntasektori, kuten koko sosiaalidemokraateille niin rakas tutkintouskovainen suomalainen työelämä, kuitenkin rakastaa näitä muodollisia pätevyysvaatimuksia. Miksi niistä pitäisi nyt luopua? Lähes työhön kuin työhön on Hämeenlinnankin virkakoneistossa pätevyysvaatimuksena nykyisin korkeakoulututkinto. Yleisesti ottaen lähes joka hommaan on olemassa sertifikaattinsa ja lupakorttinsa – ruoanlaitosta kaljankaatoon ja trukin ajamiseen – joilla tässä maassa tykätään päteä. Muun muassa työministeri Filatovin aikana tehtyjä tuhoja; pöhöttyneitä välityömarkkinoita ja työttömillä pyöritettävää koulutus- ja harjoittelijavälitysbisnestä pyöritetään nykyisin isoilla rattailla, kun samaan aikaan oikeaan työsuhteeseen ilman talenttikoulutuksia, palkkatukia tai harjoittelujaksoja on entistä hankalampi päästä, etenkin jos korkeakoulupohja puuttuu. Mm. näihin asioihin Filatov on itse ollut haluton puuttumaan, mikä on toki ymmärrettävää, kun on itse ollut systeemiä luomassa. Muistuttakaapa meitä demarit; mitkä olivatkaan työministeri Filatovin lääkkeet työnhakijalle tilanteessa, jossa pätevyys ei riitä työnsaantiin? Työvalmennuksen opiskelijana tässä on kai yritettävä ottaa nöyrästi opiksi siitä, mitä kuulee ja näkee ja osata suositella liittymään esimerkiksi demareihin, vapaamuurareihin, druideihin tai johonkin muuhun yleishyödylliseen järjestöön…

Jos Tarja Filatovista nyt kuitenkin on aivan pakko tehdä Hämeenlinnan kaupunginjohtaja, niin ehdotan, että kokeillaan ensin puoli vuotta työn soveltuvuutta hänelle työhallinnon työkokeilun kautta ja jos kaikki sujuu hyvin, niin seuraava puolivuotiskausi voidaan toteuttaa F.E.C.-koulutuksen kautta, työssäoppimalla. Jos molemmat osapuolet ovat edelleen tyytyväisiä, niin ei muuta, kuin palkkatukihakemus vetämään. Toinen ja vielä huomattavasti halvempi vaihtoehto – jolla kunnan kouluttamattomamman puoleisia työntekijöitä muutenkin on tavattu korvata – olisi se, että Tarja jää nyt heti työttömäksi Isosuon hoidellessa virkaa seuraavat pari vuotta ja Filatov ottaa homman vastaan paavillisesti elinikäisenä kuntouttavana työtoimintana, jolloin tämä huippujohtaja ei maksa kaupungille senttiäkään ja Tarja itsekin tienaa sen yhdeksän euroa päivässä. Pääsee sitten Vekalla töihin ja saa ruokaakin joka toinen päivä.

”Vastahan sä eilen söit.”

13 kommenttia artikkeliin “Keisarin punaiset vaatteet”
  1. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Huomenta Kimmo,

    kyllä mä repesin… helmi, joka naurattaa kyynelten läpi!

  2. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Moro Kimmo!
    Ylioppilaita, joilla on kunnallisalan kokemusta, riittää runsaasti hakemaan kaupunkipäälliköksi. Miksei valita kaupunginjohtajaa määräaikaiseksi vaalikauden loppuun, ja seuraavalla vaalikaudella valtuusto valitsee mieleisiään pormestareita ilman tutkintovaatimuksia eli luottamushenkilöpohjalta.
    Poliittinen vastuunkanto mitataan joka vaaleissa.
    T. Hessu K.

  3. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Markkina-uskovais-koalitsioni 37 uskoo kilpailutuksen hyvyyteen kaikkialla joten kai parasta olisi jos kaupunginjohtajan homma julistettaisiin haettavaksi kilpailemalla kuka halvimmalla ottaa. Jonkinlaisia perusteita voisi esittää pystyvänsä homman hoitamaan, mutta kelpoisuusehtoja voisi löysätä jos menee sille puolen jotta maksaa vähän kaupungille kuukausittain jotta saa hommaa sotkea.
    Keskinkertaisella ”työmiehen älyllä” varustettu tavallinen poluntallaaja pärjäisi paljon paremmin kuin esim Isosuo Ronnia kaupatessaan ja muita Lammin koulukiinteistöjä.

  4. avatar iisakki sanoo:

    Terve Kimmo!

    On hieno juttu, että hattulalaisetkin ovat innostuneita naapurikaupungin tärkeästä valinnasta. En minä ainakaan ole pyrkinyt millään lailla salaamaan, että sosialidemokraatit haluavat Tarja Filatovin mukaan kisaan. Asiaa on linjattu ihan kunnallisjärjestön tasolla.

    Tuskin kenellekään politiikkaa seuraavalle tulee yllätyksenä, että eduskuntakin kiinnostaa minua hyvän kaupunginjohtajan rekrytoimisen ohella – tuskin muuten olisin ollut paria kertaa ehdolla 🙂

    Mutta ajattelin olla kolmannenkin kerran, ihan riippumatta kaupunginjohtajaratkaisuista. Ei yhden vuoden pesti Arkadialla lämmittäisi lainkaan. Tähtäimessä on pidempi pesti, koska politiikka ei ole mikään pikamatka, vaan kestävyyslaji. Tällä hetkellä minulla on kohtuullisen vastuullinen ja painava pesti sekä sellainen elämäntilanne, ettei kiire matkatöihin ole kovin pakottava.

    Ja jos olet muuten Kimmo huomannut minun jossain aiemmin puolustaneen muodollista pätevyyttä ohi todellisen osaamisen ja kyvyn, niin kerro ihmeessä. Tuossa kun keskityit mollaamaan Tarja Filatovin saavutuksia, niin kehotan pyrkimään samaan. Kyseessä on kuitenkin faktisesti meritoitunein poliittinen ja yhteiskunnallinen Hämeenlinnasta lähtöisin oleva vaikuttaja sitten J.K. Paasikiven. Ainakaan minulle ei tule mieleen muita, jotka olisivat toimineet yhtä kauan ministerinä, ollut eduskunnan puhemiehenä jne, jne.

    Mutta niinhän se usein on, että harva on profeetta omalla maallaan. Filatov olisi kelvannut heittämällä Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi, mutta täällä häntä ei haluta edes mukaan kisaan, jossa pätevyyttä mitataan.

    Mutta joo… Sinulla Kimmo riittää varmasti tekemistä myös Hattulan käytäntöjen oikaisemisessa – korjaa, jos olen väärässä, mutta teidän hallintosääntönne ei taida vaatia kunnanjohtajalta ylempää korkeakoulututkintoa?

    • avatar Kimmo Kautio sanoo:

      Kyllä minä Iisakki ymmärrän hyvin, että haluatte demarin mukaan kisaan. Mielelläni vaan näkisin, että esittäisitte jonkun vaihtoehdon, joka ei vaatisi taas sitä pienen piirin puljaamista ja sääntöjen rukkaamista. Johannes Koskinenhan olisi teiltäkin erittäin hyvä vaihtoehto ja on sääli, jos häntä ei kiinnosta.

      Ei kai pelkkä uran pituus sinänsä kerro ihmisen kyvyistä? En usko, että näin on varsinkaan politiikassa, jossa tärkein kyky on saada äänestäjiä puolelleen ja tässä pelissä onnellisimpia ovat ne, jotka ovat olleet mukana pisimpään ja joilla on kannattajissa paljon harmaahapsia, joille saman ehdokkaan äänestäminen parin vuoden välein on yhtä kyseenalaistamaton rutiini, kuin aamukahvi tai lauantaisauna. Siinä tulee väliin ainoastaan dementia tai kuolema, jos ehdokas onnistuu pysymään pois negatiivisista otsikoista.

      En tokikaan ole nähnyt sinun puhuvan muodollisen pätevyyden puolesta, mikä on tosi hienoa. Sinänsä olet tässäkin hyvällä asialla, sillä inhoan näitä muodollisia vaatimuksia itsekin, ellei se tuosta kirjoituksestani käynyt rivien välistä selväksi. Mutta vielä enemmän inhoan sitä, että tietyt säännöt koskevat toisia hieman toisia enemmän ja sitten jonkun Filatovin takia olette valmiita muuttamaan vaikka perustuslakia. Ehkä kaikkein faktisinta on se, että Tarja syö kuitenkin samaa puuroa, kuin monet muutkin vaihtoehdot. Paasikivi-vertaus oli kyllä vähän nolo ja toikin jo miltei raamatulliset ainekset tähän näytelmään. Helsinkiin olisi jotkut ottaneet Guggenheiminkin, mutta siinäkin taisi tolkku lopulta voittaa. Oho, jos osui omaan nilkkaan? 😉

      Hattulassa on varmasti paljon samanlaista tehtävää, kuin kuntasektorilla yleensäkin näissä asioissa, mutta jos muistat, niin itse en ole niitä kotiseutusiittoisimpia henkilöitä tässä kunnassa, vaan suhtaudun avoimesti myös mahdollisiin kuntaliitoksiin ja sikäli luonnollisesti kiinnostaa asiat myös kuntarajojen yli. Ajamasi Hämeenlinnaan liittyminenhän laittaisi tämänkin pitäjän säännöt kuntoon kerralla, joten tarvinneeko tuota nyt tässä kohtaa ottaa isommin agendalle? Sääli muuten, jos itse ajattelet kuntiemme välisen vuorovaikutuksen enemmän yksisuuntaisena sieltä tänne. Loppukaneetista jäi vähän sellainen fiiwis…

      • avatar iisakki sanoo:

        Moro Kimmo,

        arvaapa mikä olisi vastaanotto, jos minä tästä positiosta lähtisin naapureita neuvomaan kunnan sisäisissä asioissa? 🙂

        Tarja syö kyllä samaa puuroa kuin muutkin, mutta niin söi Juho Kustikin. En kuitenkaan verrannut Filatovia Paasikiveen, vaan totesin, että hän on meriiteiltään hänestä seuraava yhteiskunnallinen vaikuttaja. Jos puhtaasti meriittejä ja asemia katsotaan, niin näin on. Johannes Koskinen on siinä hyvänä kolmosena. Tarjan ja Johanneksen saavutuksia ja asemaa on varmaan hieman vaikea laittaa perspektiiviin, kun eletään samassa ajassa. Sisällöllisesti kaksikon työtä on vaikea verrata tai laittaa paremmuusjärjestykseen, mutta viittasinkin puhtaasti ministerivuosiin ja asemiin. Toki Filatovia pidetään yleisesti yhtenä pätevimmistä työmarkkina-asiantuntijoista yli puoluerajojen nytkin. Siinä vertailussa on aivan sama, mitä MOT-ohjelma sanoo 🙂

        Olet Kimmo muuten pahasti väärässä, jos kuvittelet politiikassa etenemiseen ja menestymiseen riittävän dementoituvien äänestäjien äänet ja virheiden välttely. On myös hillitön ylilyönti, jos vertaat kaupungin hallintosääntöä perustuslakiin. Hallintosääntöön tehdään kymmeniä erilaisia muutoksia joka vuosi, ja se käy valtuuston yhdellä päätöksellä. Perustuslain laatimisprosessia tuskin lienee tarpeen kerrata tässä…

        • avatar Kimmo Kautio sanoo:

          En tietenkään tosissani vertaa kaupungin hallintosääntöä perustuslakiin. Tuntuu vaan siltä, että käännätte vaikka kaikki kivet, että saatte jonkun hyvän toverin hyvään hommaan. Tietty voi todeta, että poliittisissa viroissa näin toimitaan, mutta jostain syystä mulla on takapuolessa sellainen kutina, ettei se aina jää näihin poliittisiin….

          Mitä tulee Filatovin työmarkkina-asiantuntemukseen, niin sen virallisen ”totuuden” toitottajana hän on varmaan ihan pätevä. Mutta ihan aidosti työmarkkinoilla on silmien sulkemisen ja älyllisen epärehellisyyden ajat menossa, niin Filatovilla, kuin monella muullakin. Asioista, joista huudettaisiin isoin otsikoin vapaiden markkinoiden pyörittäminä, vaietaan, kun toiminta on julkisen hallinnon siunaamaa. Puhutaan nyt vaikka työvoimakoulutuksen suojissa työttömillä käytävästä f.e.c.-koulutusten ihmiskaupasta tai kuntouttavan työtoiminnan avulla pyöritettävistä bisneksistä tai julkisen hallinnon alaisista tehtävistä. Meillä otsikot huutavat, kun puolalaiset sähkömiehet tekevät alihintaan hommia ydinvoimalatyömailla, mutta ketä kiinnostaa, kun 9 euron päiväpalkalla luodaan kaduilta lunta tai tai pyöritetään matkahuoltoa, kuten Iissä tai Sipoossa? Tämän luulisi kuuluvan SDP:n pirtaan suomalaisen työn puolesta, mutta sen sijaan teitä kiinnostaa puuhastella lisää välityömarkkinapelleilyä oikeiden työpaikkojen sijasta.

  5. avatar riitta nyqvist sanoo:

    Huhhhuh!
    On suorastaan rienausta verrata Filafoppia Paasikiven ansioihin.
    Kiemunki haluaa unohtaa Filan kunnostautumisen työministerinä.
    Siitä duunista dokumentoitiin MOT-ohjelmassa aikoinaan,
    kalliiksi tuli,
    näyttöä oli riittävästi.
    Mitä tulee puhemies-skabaan,
    rumasti pelattiin omien taholta Hämeenlinnan
    ansioitunein ministeri Johannes Koskinen sivuraiteille.
    Kiemunki osaa sen pelin, jota tosi-temarit eivät harrasta.
    ”Niin on jos siltä näyttää.”
    Riitta

  6. avatar riitta nyqvist sanoo:

    Tsot, tsot , varsinainen naapurisovun konsultti Iisakki!
    Pientä rajaa, ”Yli puoluerajojen…”
    pidetään Filatlopista?!
    Nyt puhut vastoin parempaa tietoasi,
    omassa, tai siis toistaiseksi omassa demaripuolueessasi,
    on hajontaa ko. pitämisestä.
    Mikä on ymmärrettävää,
    äänestäjäkato on kauhia vaali vaalin jälkeen.
    Tilastoissa löytyy raakaa faktaa.
    MOT:ssa tuli selväksi, että Tarja taipuu, on vietävissä.
    Koskinen on kunnon demari-kunkku no yksi,
    sille et sinä voi mitään.
    ”Use the force, but don´t go to the dark side.”
    (Star Wars)
    Riitta

  7. avatar Aarno Järvinen sanoo:

    Ehtoota vaihteeks tiältä Kyrkslättistä
    Politiikka on niin ihmeellistä. Täälläkin vallitsee tälläisia ihmeellisiä akseleita muuallakin kuin Kirkkonummmen radalla.esim vaikka tontti- tai talokaupoissa.
    Ylen olen kuitenkin iloinen,että ainaski tiällä plokettipalstoilla on tietyissä asioissa ainaski akseliasia alkanut pikkasen kiinnostaa.
    Sitten toinen assii,tää Kari Iin toispäivän vierailupalsta,jälleen ylen suuri kiitos koko Hämskäri- ja exlehtiväelle.
    Kevät keikkuen (toivottavasti ei kovin pahasti) tulevi ja tintti ti-ti-tyytä laulelevi täällä kalevalaisessa maassa.
    Aarno Järvinen

  8. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Pahkeisen hyvä kirjoitus, Kimmo!
    Mielikuvituksessani ajattelen, miten kammottavaa olisi nähdä pari Filatov/Isosuo edustamassa Hämeenlinnaa kaupunginjohtajien ominaisuudessa.
    Kertokaa minulle, hyvät ihmiset, mitkä ovat ne fantastiset avut ja ominaisuudet, jotka tekisivat Filatovin kaikkein sopivammaksi tehtävään, tulevien hakijoiden joukossa?
    Minkälaisia ”suurtekoja” hänen menneisyyteensä kuuluu?
    Myös edustustehtäviin on Filatovin karisma aivan riittämätön. Ja sitten vielä Isosuon rinnalla…!!!
    Kauan sosdem-puolueessa mukana ollut poliittinen broileri, joka varmaan kelpaisi myös Kokoomukselle. Se ei kuitenkaan riitä perusteeksi hänen valinnalleen edustamaan kaikkia hämeenlinnalaisia!
    Tapani

  9. avatar keke sanoo:

    Hei Kimmo !
    Kirjoituksesi Keisarin punaiset vaatteet on todella hyvä ja täyttä asiaa. Kirjoitus on erittäin totuudenmukainen ja suurelle valtaosalle Hämeenlinnalaisia mieluinen. Hyvät ovat myös Riitan ja Tapanin vastaukset.

  10. avatar Kimmo Kautio sanoo:

    Kiitoksia kommenteista. Täällähän taitaa olla muitakin, joille tällainen sosiaali”demokratia” alkaa olla punainen vaate…

Jätä kommentti

css.php