Foliohattu päässä ja lääkkeet ottamatta

Tämä viikko on kulunut tiiviisti Yhdysvaltain ja erityisesti Bostonin tapahtumia seuraten. Tapahtumien kulku on ollut täynnä mielenkiintoisia käänteitä ja Watertownissa näytelty huipennus kuin suuren budjetin Hollywood-rainasta. Valitettavasti tarinan virallisen totuuden mukainen käsikirjoitus on liian täynnä reikiä uskottavaksi. Ihan vähiten outoa ei ole ainakaan se, että 19-vuotiaan opiskelijapojan, Dzhokhar Tsarnaevin, kiinnisaamiseksi tarvittiin kymmenen tuhannen hengen armeija hampaisiin asti aseistautuneita poliiseja ja ties mitä erikoisspesiaaleja antiterrorismijoukkoja, tankkeja ja Blackhawk-taisteluhelikoptereita. Tietokonepelaajien sanoin, nuorella miehellä olisi nyt kuusi tähteä Grand Theft Autossa.

Jo tästä hätävarjelun liioittelusta johtuen ei voi välttyä päättelemästä, että Bostonin maratonin iskusta epäiltyjen veljesten vanhemmat osuvat ainakin osittain oikeaan väitteissään, että pojat lavastettiin syyllisiksi. Kuten sanottua, käsikirjoituksessa on liikaa reikiä ja kansalaisjournalismin sekä riippumattoman vaihtoehtomedian esiintuomat kysymykset jääneet toistaiseksi ilman vastauksia. Päätelmiä ei vaimenna sekään, että vanhempi veljeksistä on ammuttu reikiä täyteen, räjäytetty ja yliajettu autolla, nuoremman ollessa henkitoreissaan ja puhekykynsä menettäneenä sairaalassa. Poliittiset vaatimukset epäillyn, Yhdysvaltain kansalaisen, käsittelemisestä sotarikollisena, ilman oikeutta asianajajiin, kertoo omaa kieltään. Käsi ylös, kuka yllättyy jos poika vielä henkiin jäätyään lopulta tappaa itsensä vankeudessa, epäselvissä oloissa?

Itse kieltäydyn ottamasta annettuna sitä virallista totuutta, mikä meille yritetään valtamedian ja Yhdysvaltain viranomaisten toimesta antaa. En kuitenkaan aio käsitellä tässä postauksessani enempää tähän nimenomaiseen tapaukseen liittyviä salaliittoteorioita, sillä toivon jokaisen tänne eksyvän lukijan tekevän asioista omat johtopäätöksensä, vaikka se yhden totuuden valtamediaa seuraten vaikeaa onkin. En myöskään ajatellut ottaa otsaani salaliittoteoreetikon leimaa niiltä teistä, jotka rakastavat kategorisointia ja leimaamista yli terveen järjen, vaikka myönnettävä se on; lääkkeet jäivät aamulla ottamatta ja foliohattukin on, näin vapun ollessa ovella, jo valmiiksi päässä. Sen sijaan olen hieman järkyttynyt siitä, miten kiihkeästi vaihtoehtoiset tulkinnat tapahtumista halutaan teilata ja kategorisoida huuhaaksi. Joukossamme on paljon yhden totuuden ihmisiä, jotka joko uskovat sinisilmäisesti auktoriteettien hyvyyteen ja valtamedian rehellisyyteen ja puolueettomuuteen tai yksinkertaisesti haluavat kieltäytyä ajattelemasta asioita, voidakseen elää omaa pientä elämäänsä vailla huolta ja ahdistusta siitä, miten maailma makaa.

Ottamatta mitään kantaa siihen, olivatko Bostonin maratonin pommit lopulta niin sanottu False Flag -isku vai ei, niin ainakin salaliittoteoreetikot maailmalla ovat kysyneet erittäin tärkeitä kysymyksiä ja vaihtoehtomediat sekä kansalaisjournalismi ovat osoittaneet tarpeellisuutensa, samoin kuin tutkiva journalismi, joka valtamedioissa loistaa lähinnä poissaolollaan. Fakta on kuitenkin se, että valtioterrorillakin on historiansa ja ilman epäilyä ja ihmettelyä, näitä kaiken tiedon ja tietämisen järkähtämättömiä perustuksia, millään kusetuksella ei olisi mitään rajoja. Toisin sanoen: Jos et itse viitsi epäillä ja ihmetellä, niin voisitko edes antaa arvon sille, että joku rohkea tekee sen puolestasi silläkin uhalla, että löytää liikanimensä tautiluokituksesta ja huuhaa-leiman otsastaan.

Linkitän lopuksi valtamediassa, New York Timesissa julkaistun kirjoituksen, joka avaa kielitaitoisille hieman Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n historiaa terrorismin ”torjunnassa”, joka muuten muistuttaa aivan suomalaista tapaa torjua työttömyyttä, näin sivumennen sanoen. Luomalla ongelmia keinotekoisesti, legitimoidaan samojen ongelmien keinotekoiset ratkaisuyritykset.

Linkki New York Timesin juttuun: Terrorist plots helped along by the F.B.I

Jätä kommentti

css.php