Älä tee sitä itse

Yle uutiset kertoo tänään, että Perussuomalaisten nuorten valtionavustus on evätty ”monikulttuurisuuden vastaisuuden” perusteella. Kokoomusnuorille sen sijaan jaettiin lähes 650 000 euroa siitäkin huolimatta, että järjestö vaatii kansanryhmää vastaan kiihottamisen kriminalisoivan lakipykälän poistamista.

http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisten_mamu-kannat_ministerion_hampaissa_kokoomuslaisten_syrjintapuheisiin_ei_puututa/7555059

”Suomen tulee vaalia kansallista yhtenäisyyttä monikulttuurisen valtioideologian sijaan. Julkinen valta turvaa kaikille yhtäläisen vapauden ylläpitää omaa kulttuuriaan, kieltään, identiteettiään ja uskonnollista vakaumustaan, mutta ei ryhdy vähemmistöidentiteettien rahoittajaksi. Minkäänlaisia etnisiin kiintiöihin tai ”positiiviseen syrjintään” perustuvia käytäntöjä ei pidä sallia esimerkiksi julkisessa työhönotossa. Suomen tulee maahanmuuttopolitiikassaan korostaa tasa-arvoista yhteiskuntaa, jossa noudatetaan mahdollisuuksien tasa-arvoa, ei lopputuloksen tasa-arvoa.”

Edellinen on suora lainaus ps-nuorten periaateohjelmasta. Kertoisiko joku periaateohjelmaan tarkemmin tutustunut tällaiselle suvaitsevaiselle nuorelle miehelle, että onko tämä se ”paha” kohta, vai perustuuko OKM:n kanta johonkin muuhun kohtaan ps-nuorten periaateohjelmassa? Onko nationalismi uusi rasismi, vai miksi käsitteiden sisältö sekoitetaan nykyään autuaasti? Ja miksi elämme ikuisessa kiitollisuudenvelassa maatamme puolustaneita sotaveteraaneja kohtaan ja keräämme heille rahaa, jos nuorten isänmaallisuus ei ole euronkaan väärti vuonna 2014? Miten asevelvollisuuden suorittamista pitäisi perustella tämän päivän nuorelle, jos isänmaallisuus ei käy? Pitäisikö ajatella, että tosipaikan tullen lähdettäisiin rajalle tuhoamaan monikulttuurisen maailman puolesta yhden kulttuurin edustajia? Olen hämmentynyt, taas…

Kokoomusnuorten tavoiteohjelma 2014 sen sijaan on hyvin yksiselitteinen:

”Kansanryhmää vastaan kiihottamisen kriminalisoiva lakipykälä poistettava. Uhrittomia ajatusrikoksia ei tule olla”

Jokainen voi itse päätellä, kumpi näistä linjauksista on haitallisempi. Onneksi kuitenkin opetus- ja kulttuuriministeriön linja näyttää kiitettävän selkeältä ja vanhaa sanontaa mukailevalta: Älä suosi suomalaista, äläkä potki pakolaista itse, vaan pyydä joku avuksi.

22 kommenttia artikkeliin “Älä tee sitä itse”
  1. avatar Kimmo Kautio sanoo:

    PS-nuorten suurin rikos taitaa olla se, että tälläisilla linjauksilla hei eivät ota osaa eurooppalaisen yhtenäiskulttuurin rakentamiseen, mihin OKM:ssä lienee jonkunlaista pyrkimystä…

  2. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Moro Kimmo!
    Eihän sellaista, kuin eurooppalainen yhtenäisyyskulttuuri,
    ole olemassa, eikä sitä pidä yrittää väkisin pykätä.
    Meidän nirppanokkainen, itseään ”eliittiälymystöksi” kutsuva nousukas-joukkio
    haukkuu omaleimaista kulttuuriamme puolustavia ”impivaaralaisiksi.”
    Sukelletaanpa syvemmälle…
    Pieni Suomi on tuottanut valtavan määrän valovoimaisia kulttuuri-persoonia,
    jotka tunnetaan Telluksella.
    Mm. Sibelius, Alvar Aalto, Mika Waltari, Timo Sarpaneva,
    Helene Schjerfbeck, Matti Salminen, Karita Mattila,
    Aki Kaurismäki, Jukka-Pekka Saraste,
    viimeisin maailman paras suomalainen, Ismo Leikola.
    Tässä alkupaloja.
    Muita matkimalla, kadottaisimme jotakin korvaamatonta kulttuuristamme.
    Riitta

  3. avatar Timo sanoo:

    Sinulla on hyviä kannanottoja asioihin, jatka samaan malliin! Minun mielestäni nämä tuet pitäisi poistaa kokonaan jokaiselta poliittiselta ryhmältä, se olisi moraalisesti paras ja tasapuolisin ratkaisu.

  4. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    En oikein jaksa syventyä näihin tukiasioihin, oma mielipiteeni on, jos ei omillaan pyöri, olkoon pyörimättä. Mieleeni on jäänyt, että esim vasemmistollla ja keskustalla ja ilmeisesti myös muilla puolueilla on haamujäseniä pilvin pimein. Itse liityin erääseen puolueeseen, maksoin jäsenmaksun kerran, mutta rekistereissä olin ainakin 15 vuotta. Mitä kokoomusnuoriin tulee, muistan tämän Kosken viime vuodelta. Tukka oli pikkuleteillä kuin parhaimpaan natsipropagandan aikaan, mielipiteet myös hyvin mielestäni äärioikeistolaiset. Tänävuonna taas ihan toista-harmaa kuin hiiri. Tosin kun on seuraillut 60-70 luvun vasemmistoradikaaleja ovat mielestäni tänäpäivänä patamustia porvareita (Liikanen,Lehtinen ym). Katso myös vasemmistoliiton Korhosta ja entistä puheenjohtajaa (sitä punakyntistä). Uotilan aatekin taitaa olla vain puheissa. Pitkässä juoksussa arvostan vasemmistosta vain juuri edesmennyttä Esko Hellettä.

  5. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Minun poliittista ajatusmaailmaani on ohjannut vaarini. Hän ohjeisti, puhu totta, älä rakenna elämääsi valheelle. Tätä olen yrittänyt noudattaa, tosin joskus hieman liveten. Olen vain huomannut, että olemalla epärehellinen saavuttaa enemmän. Vaarini oli muonamiehestä lähtenyt pienviljelijä-kirvesmies. Ei saanut mitään ilmaiseksi. Eli kovan elämän, valittamatta. 1900-1977. Meillä on paljon opittavaa, kun aina rutisemme, kun ei mesi ole aina suussa.

  6. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Moro Lauri!
    Olen saanut samat eväät isältäni, hänen elämänohjeensa olivat selkeät,
    älä varasta, äläkä flikka valehtele, varsinkaan itsellesi.
    Pikkuisia valkoisia valheita olen päästellyt.
    Muuten olen pyrkinyt elämään mahdollisimman rehellisen elämän.
    Oman päänsä kanssa sitä on nukuttava ja tultava toimeen.
    Se on toistaiseksi riittänyt.
    Riitta

    • avatar Lauri Kivimäki sanoo:

      45 vuotta työelämässä, vallitettava huomioni oli, turha rehellisyys ja usko oikeudenmukaisuuteen on usein myös tyhmyyttä. Muistan itse tekemäni virheet ja se on aika raskasta.

  7. avatar Kimmo Kautio sanoo:

    Kotoahan se kasvatus tietenkin lähtee. Tosin minun vanhempani edustivat kuulemma kokoomusta, kun olin pieni, että jotenkin kieroon olen päässyt kasvamaan. 😉
    Tosin olen itse käynyt kyllä oman pääni kanssa hyvinkin filosofisia prosesseja läpi ja kyllä mun ajatteluani ohjaa enemmän Jean-Paul Sartre, kuin takaraivossa kaikuvat isälliset ohjeet. 😉

    • avatar Lauri Kivimäki sanoo:

      Minut yritettiin puristaa ainoana lapsena tiettyyn muottiin. Olen Sinua senverran vanhempi, että vanhempien kunnioitus oli toisella tasolla. Pää ei meinanut joskus kestää, kun vanhemmat tiesivät, mitä halusin opiskella, minkälaisen tyttöystävän/vaimon tarvitsin. Selvisin siitä suht hyvin. Omille lapsilleni olen halunnut viestittää, he eläävät itseään ja omaa tulevaisuuttaan varten. Tosin olen sanonut, elämässänne ei voi tulla niin pahaa asiaa, ettet saata sitä vanhemmillenne kertoa, en ole kalkkis.

      • avatar Kimmo Kautio sanoo:

        Piti muuten vielä lisäämäni, että kyllä sitä vanhempien kunnioitusta pitää löytyäkin, eikä eksistentialistinen elämänasennekaan sulje pois vanhempien neuvoja, se vaan tekee tiettyjen lapsuuden oppien omaksumisesta tietoisesti oman valinnan ja helpottaa poisoppimista kaikesta, missä se on tarpeen. 😉

  8. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Moro Kimmo!
    Olen minä Sartreni myös kahlannut,
    vaan eniten Viktor Frankl on riipinyt hämähäkin
    seittejä päästäni.
    Mitä vanhemmaksi tulen, sitä yksinkertaisempaa elämä itsessään on.
    Elämähän on loppujen lopuksi luopumisen matka.
    Sinulle kiitos Kimmo ajatuksia ravistelevasta blogistasi – jälleen.
    Riitta

  9. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Ehtoota!
    Tässäpä jaksossa kirjoitelmia lähennyttiin niin perimään kuin hankittuun sivistykseenkin.
    Kerron erään tapauksen joka valotti mulle paljon ns, sivistyksestä.
    Olin vaimoni kanssa lounaalla Hämeenlinnan keskustassa päivällä.
    En voinut olla mitenkään kuulematta viereisen pöydän eläkeläisseurueen keskusteluita.
    Ilmeisesti paikalla oli apujohtajamme vanhemmat ja heidän tuttavansa.
    Kovaa oli kielenkäyttä Lulu Rannetta kohtaan, vaan yhtään perustetta en kuullut heidän epätoivolleen ”mahdottomaan naiseen”.
    ”Vaan meitin Juha kun oli televiiossa mä soitin heti Rovaniemelle jot kattokaa.”
    Voisikohan tämä ”Juha” joka lukee kumminkin näitä pastoja ihan työajallaan ja me maksetaan hälle palkkaa siitä valistaa sen verra typeriään vanhempiaan jotta eivät ”lörpöttele” mitä sattuun.
    Varsinkin kun ei keskustelussa mitään tosiasioita tullut ilmi miksi Lulu on ”mahdoton nainen”
    Voisiko ”Juha” hieman hävetä?

  10. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Moro Eki!
    Se nyt vaan on sillä lailla, että apujohtaja ja kaupunginhallituksen pj.
    uskovat edelleen joulupukkiin, teletappeihin jne, joten,
    häpeä on heille tuntematon käsite.
    Riitta

  11. avatar Dorian Gray sanoo:

    Olisiko tämä sitä rakenteellista korruptiota? Mielestäni ainakin siltä vaikuttaa

  12. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Tämä on pois aiheesta, mutta kun katsoin MOT ohjelmaa, kiinnitin huomion IK:n tuskaiseen kehonkieleen. Isosuon ja Rautio olivat rentoja ja antoivat jotenkin ymmärtää, näinhän tässä käy tämä tiedettiin. Hyvä etteivät naureskellee. Onnea eduskuntavaalikampanjallesi, nuorta rohkeutta sinne vaadittaisiin. Hämeen nykyedustajat ovat mielestäni aivan piimää. Kokeneisuudestaan huolimatta.

  13. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Moro!
    Ministeri Viitanen osottautui hommassaan servetintaittelijaksi.
    Hän selittelee, jot perusnuoret ovat ymmärtäneet väärin,
    virkamiehen huonosti pusatun tekstin.
    Ministeri on nähdäkseni ihan ite vastuussa, mitä tekstiä
    hänen kioskistaan lähtee julkisuuteen.
    Vähä niinkuin päätoimittaja omalla tontillaan
    vastaa alaistensa hengentuotteista.
    Suomi on väärällään poliitikkoja,
    joilla on niin paksu nahka, etteivät
    he tarvitse selkärankaa.
    Riitta

Jätä kommentti

css.php