Suomi uinuu tyhjien tynnyreiden kolinassa?

Tasa-arvoinen avioliittolaki on monille tärkeä asia. Oma kantani asiaan on ehdoton kyllä. En kuitenkaan juurikaan jaksa ymmärtää asiaan liittyvää kiihkeän tunneperäistä vaahtoamista puolesta tai vastaan. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Laiva on karilla, mutta tärkeintä on riidellä kenet kapteeni saa vihkiä.

Kuten torstainen lakivaliokuntaäänestys jälleen selvästi osoittaa, sukupuolineutraali avioliittolaki on sukupolvikysymys, joka tulee ratkeamaan lähes itsestään. Jakke Mäkelä arveli blogissaan (http://www.zygomatica.com/2014/11/20/avioliitto/), että vääjäämätön tapahtuu kahden vaalikauden sisällä. Sitä odotellessa voi käydä rekisteröimässä parisuhteen. On sinänsä huvittavaa, että heterosuhteissa inflaation jo vuosikausia sitten kokenut avioliiton käsite koetaan ns. edistyksellisten keskuudessa näin tärkeäksi. Politiikassa voisin toivoa, että käsitteitä ei hämärrettäisi jatkuvalla, tahallisella muovaamisella ja väärinkäytöllä, mutta naimisissa olevana miehenä minulle on oikeasti aivan sama, vaikka avioliittoani alettaisiin kutsua rekisteröidyksi parisuhteeksi.

Henkilökohtaisesti minua huolettaa Suomen tulevaisuus, ei niinkään seksuaalisen tasa-arvon tulevaisuus, koska luotan avioliittolain tasa-arvo-ongelman korjautuvan automaattisesti, kun vain aika on siihen kypsä. Kiirehtimällä todistamme vain olevamme sitä, mistä meitä parjataan, eli ”kaikkimullehetinyt”-sukupolvea. Kun homoseksuaalisuus on mitä luonnollisin asia, on myös luonnollista, että meitä ennen tätä oikeutta ovat kaivanneet niin monet, monet muutkin, sitä koskaan saamatta. Olemmeko me erityisiä? Siinä missä me näemme tarpeen muutokseen, näemme myös, ettei osa ole siihen valmis. Vetoan omaan sukupolveeni; annetaan demokratian puhua ja lopetetaan naurettava, eri ihmisryhmien välistä kuilua kasvattava riitely, jolla toimimme ajamaamme asiaa vastaan. Kuka ottaisi sillanrakentajan roolia?

Luotan meidän sukupolvemme korjaavan avioliittolain, mutta onko aihetta luottaa siihen, että pystymme vastuunkantoon isänmaan luotseina, väistäen meitä kansakuntana uhkaavat karikot? Meidän aikamme kantaa vastuuta Suomesta enemmistönä koittaa aivan liian pian, jos kiinnitämme liikaa huomiota lähes itsestään korjaantuviin asioihin, kun haasteita on muutenkin riittämiin. Meitä pyöritellään oikealta ja vasemmalta, idästä ja lännestä, eikä kukaan tunnu olevan kykenevä kantamaan vastuuta siitä, mihin pyöritys lopulta johtaa. Vastuunkantajien palleilla istuu ihmisiä antamassa näyttöjä sinne, missä ei isänmaan etua ole edes luvallista ajaa. Keskustelut isoista linjoista ovat täynnä tabuja, trolleja ja zombeja; ihmisiä, jotka kulkevat kiveen hakatun mielipiteensä kanssa etsien uskonvahvistusta, kieltäymyksen tilassa asioista, jotka puhuvat omia käsityksiä vastaan. Fundamentalismi saa toinen toistaan typerämpiä ilmenemismuotoja. Uskonto ei ole suinkaan jäänyt sen ainoaksi pesäkkeeksi. Ei tarvitse kuin avata päivän luukku lehdistön Nato-joulukalenterista.

Periaatteet ovat myynnissä ja arvot kauppatavaraa, kun kilpaillaan kyynärpäätaktiikalla paikoista uraputkissa ja herrahisseissä. Moni palvelee jumalanaan vain mammonaa ja luottaa pankkiiriin, kuin entinen mies pastoriin. Hyökkäämme kristillisyydestä kumpuavia juuriamme ja niiden vanhoillisia edustajia vastaan kuin sokeat eläimet, osaamatta kuitenkaan tarjota isoissa kysymyksissä tilalle muuta, kuin henkistä tyhjiötä. Siinä, missä esi-isämme vaelsivat sunnuntaisin kirkkoon, me menemme kauppakeskukseen. Syvällisimmät kiirehtivät joogaan tai mindfulness-tunnille rauhoittumaan.

Oli tästä nykymenosta mitä mieltä tahansa, meillä on yhä paljon opittavaa uskonnoista, vaikka raamattu sopii nyky-yhteiskunnan ohjeistoksi lähes yhtä hyvin, kuin YK:n ihmisoikeusjulistus tasa-arvon vastustamiseen. Filosofi Alain De Botton on kirjoittanut uskontomyönteisestä ateistisesta henkisyydestä. Hänen mukaansa uskontoja pitäisi tarkastella ilman taisteluhenkeä, jotta niistä voidaan pelastaa kulttuurillisesti hyödyllistä yhteisöllisyyttä, myötätuntoa ja laajempaa elämänperspektiiviä. Ehkä meitä silloin kuultaisiin, tuntematta vastustamatonta halua takoa raamatulla päähän?

Jätä kommentti

css.php