Tähtiliike on korjausliike

Kuulen ja luen tällä hetkellä runsaasti juttuja siitä, että perinteiset, isänmaalliset vasemmistolaiset harkitsevat vakavasti Seitsemän tähden liikkeen äänestämistä tulevissa eduskuntavaaleissa. Pidän kuulemastani. Tärkein peruste on kuulemma se, että vasemmisto on kaivautunut syvälle poteroihinsa eikä se kykene uskottavasti vastustamaan haittamaahanmuuttoa, mutta kuitenkaan oikealle ei haluta äänestää. Näin itsekin olen poliittista tilannetta Suomessa lukenut ja haluan omalta osaltani osoittaa poliittista johtajuutta ja tarjota vaihtoehdon. Hyppään tuntemattomaan, vaikka se tuhoaisi poliittisen urani. Minun poliittisella urallani ei ole mitään arvoa, jos ei ole Suomea, jota puolustaa.

Toinen suuri syy pyrkiä Seitsemän tähden liikkeen kansanedustajaksi on se, että pidän mahdollisimman vahvaa, aitoa poliittista keskustaa isänmaan etuna. Jakautunut Suomi tarvitsee poliittista voimaa, joka yhdistää ääripäät.

En ole pitänyt salaisuutena, että harkitsin vuonna 2011 nuorena miehenä vakavasti Keskustan eduskuntavaaliehdokkuutta. Päädyin kuitenkin vihervasemmistolaiseen seikkailuun tuossa välissä nimenomaan siksi, että poliittisessa keskustassa ei ole vuosikausiin ollut aitoa vaihtoehtoa.

Katson oikeistolaista politiikkaa tekevän Suomen keskustan olevan vastuullinen siitä, että ilmapiiri maassamme on jakautunut ja ääriliikkeitä ruokkiva. Seitsemän tähden liike on tässä mielessä korjausliike. Henkilökohtaisesti lähden kuitenkin politiikassa siitä, että Suomen ja suomalaisten, sekä tietysti kuntapolitiikassa edustamieni kuntalaisten etu käy aina kaiken muun edellä.

Jätä kommentti

css.php