Ajopuuna liittovaltioon itsenäisyyden turvaamiseksi?

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Markus Mustajärvi kirjoitti torstaina 5.10. Facebookissa historiallisesta ja mustasta päivästä. Siis siitä, miten eduskunnan ”puolustusvaliokunta hyväksyi EU:n militarisoinnin ja Suomi on siinä täysin rinnoin mukana”. Mustajär Lisää

Pähkähullu Suomi

Näin unta, että Suomi oli tullut hulluksi. Siinä ensin Susanna Koski totesi televisiossa, että missä tahansa voi nähdä tekemätöntä työtä. Ei kuulemma tarvitse kuin katsoa metsään junan ikkunasta, niin sitä työtä riittää, vaikka millä mitalla. Työttömät vastasivat innokkaasti huutoon ja ympäri Suomea Lisää

”Nato lisää vakautta Itämerellä” -toiveajattelu

Iltalehti kertoi eilen illalla, että Wall Street Journalin tietojen mukaan Nato hylkää Venäjän – Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön aloitteesta – tekemän ehdotuksen transponderien käytöstä Itämerellä. Ehdotus Itämeren lentoturvallisuuden parantamiseksi ei siis Natolle käy. Jää Lisää

”Because Venäjä”

Suomalainen turvallisuuspoliittinen keskustelu on tänä päivänä jonkunlaista kilpailua siitä, kuka maalaa synkimmän uhkakuvan Venäjästä. Todellisuuskaan ei aina riitä, vaan joskus on turvauduttava fantasiaan. Erinäisten turpo-analyytikkojen kirjoittelu kestää huonosti kriittistä tarkastelua. Se muist Lisää

Turkki – Hyvä syy pysyä Naton ulkopuolella

Nato-maa Turkki ampui tiistaina alas ISIS-pommituksia suorittamassa olleen venäläishävittäjän, jonka se sanoo loukanneen maan ilmatilaa. Tapahtuman johdosta Turkki kutsui Nato-maat heti hätäkokoukseen. Turkin reaktio on siinä mielessä erikoinen, että kun kesäkuussa 2012 Syyrian ilmatorjunta ampui al Lisää

Whataboutismia denialismin sydämeen

Suomalainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu on ainakin sosiaalisen median ja blogien maailmassa jumiutunut pahasti sekä Nato-kantojen kaivamiin poteroihin että erityisesti Venäjä-vastaisen aggressiivisen vähemmistön harjoittamiin laatikkoleikkeihin, joille keskustelun kaventaminen koskem Lisää

Turvataan Paasikiven-Kekkosen linjan perintö ja viisaus

Kirjoitus julkaistu Hämeen Sanomien mielipidepalstalla 30.3. ja Etelä-Suomen sanomien mielipidepalstalla 29.3.2015 Suomen Nato-jäsenyyden kannatus mataa vajaassa 30 prosentissa. Sotilaallinen liittoutumattomuus on turvallisuuspolitiikkamme kaurapuuroa. Liittoutuminen Naton kanssa veisi meidät Venäjä Lisää

Nato-jäsenyys lisäisi terrorismin uhkaa Suomessa

Viikko sitten (7.1.2015) Ranskassa tapahtunut vasemmistolaista lehteä Charlie Hebdoa kohtaan suunnattu terrori-isku palautti jälleen mieleen mm. suomalaisessa Nato-keskustelussa vaietun ”operaatio Gladion”. Operaatio Gladio on koodinimi niinsanotulle ”stay behind” –verkostolle ja salaiselle armeijal Lisää

Suomi – Ajopuu vai harmaa eminenssi?

Teksti Uuden Suomen Puheenvuoro -blogissani ja kotisivuillani 16.12.2014: Uusi Suomi uutisoi tänään (16.12.2014) pääministeri Alexander Stubbin (kok.) Snellman -säätiön talviseminaarissa esittämästä tiukkasävyisestä vastauksesta hänen ulkopolitiikkansa arvostelijoille. (http://www.uusisuomi.fi/kotim Lisää

Vaihtoehdottomuuden aika on ohi

Kirjoitus julkaistu Hämeen vasemmiston piiripostissa 2/2014 Suomi oli vuonna 2013 euroalueen demokraattisin maa. Tämä selviää Economist Intelligence Unitin demokratia-indeksistä, jota EIU on toteuttanut vuodesta 2006 alkaen. Indeksin mukaan demokratia on taantunut miltei koko euroalueella, myös Suo Lisää
css.php